Karhen Villisika
 
 
  Etusivu
  Taustatietoa meistä
  Villisika-faktaa
  Tapahtumia ja uutisia
  Kuva-arkisto
  Hyödyllisiä linkkejä
  Yhteydenotot ja palaute
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Villisikojen tarhaus on päättynyt keväällä 2015.

Toimimme Viljakkalan Karhella, noin 40 km Tampereelta Kuruun päin Ylöjärven suunnasta ajettaessa.

Aloittelimme tarhausta noin puolen hehtaarin kokoisella tarhalla. Laajentaminen tuli nopeasti eteen, ja nyt tarhalla on kokoa kahden hehtaarin verran. Keväällä 2006 rakennettiin uusi isompi aitaus vanhan viereen.

Villisiat eivät nimestään huolimatta todellisuudessa ole kovinkaan villejä, vaan ne tunnistavat ja kiintyvät hoitajaansa kuten mikä tahansa kotieläin.

- Onkin aika mukava tunne kun parikymmentä villisikaa juoksee innoissaan kerjäämään rapsutusta ja huomiota kun tarhalle menee käymään, kertoo villisika-isäntä Janne Korpilahti.

Tuntemattomiin ihmisiin ja ääniin ne kuitenkin suhtautuvat hyvin varauksellisesti ja ilman hoitajan läsnäoloa ja lupaa niitä ei ole syytä mennä rapsuttamaan, sillä aikuisen hirven sääriluu menee yhdellä villisian puraisulla poikki, joten ihmisen käsi ja sormet ovat hentoa tavaraa niiden hampaissa.

Keväällä porsiminen aiheuttaa jonkin verran lisätyötä emakoiden tarkkailemisen ja niiden porsitusrauhan takaamiseksi oikeaan aikaan. Porsimisen jälkeen emakko tuo porsaansa näytille noin viikon vanhoina, ja silloin ne yleensä tutustuvat muuhun laumaan oma-aloitteisesti. Hei, olen nätti ja utelias.

Ensimmäisten porsaiden saapuminen aiheuttaa muissa villisioissa suurta kiinnostusta, joka kuitenkin melko pian laantuu ja lauma suhtautuu sen jälkeen pikkuisiin hyvin suojelevasti. Emä tosin joskus muistuttaa muita siitä kenen jälkikasvua pikkuporsaat ovat.

Porsaat kasvavat nopeasti ja kuukauden ikäisinä ne merkitään korvalovin ja ne saavat oman tunnistenumeronsa ja 'kantakirjansa'. Se sisältää merkinnät aitoustodistuksista, lähes 20 vuoden ajalta. Niiden mukaan villisikojemme sukuketju on puhdas.

Tarhalla on käytössä korvamerkkaus ja jokaisella sialla on oma sukukirjansa sekä emakoilla on myöskin 'historiakirjanpito' , josta selviää porsimiset ja muut tärkeät tapahtumat sian elämässä.

Villisikojen torahampaita ei katkota eikä niitä myöskään kuohita, joten ne saavat elää mahdollisimman luonnollista elämää omassa tutussa laumassaan.